lauantai 10. tammikuuta 2015

Pitsivarjo

Olen aivan unohtanut tämän...
Syksyllä olin kansalaisopiston käsityökerhossa
ja sielä tuunasimme sateenvarjoja.
 
Pitsiliina vain sateenvarjon päälle
 ja sitten suihkuteltiin spraymaalia
 ja tälläistä jälkeä sain aikaiseksi.

 
Tuli aika kiva!

tiistai 6. tammikuuta 2015

Alumiiniteippikortti

 
Facen askarteluryhmissä hullaannuttiin tästä tekniikasta syksyllä
ja toki minunkin oli sitä kokeiltava.
 
Tätä oli kiva tehdä, joten ei varmasti jää ainoaksi kappaleeksi tämä.
 
 Näin saa varsinkin miesten mieleisiä kortteja tehtyä.
(ainakin meidän perheen kaikki 3 tykkäsivät)
 
Lisäksi tähän saa hyvin jämäpaloja stanssailtua,
 koska ei ole värillä väliä,
kun kaikki kuitenkin peitetään teipillä.
 
 
 

lauantai 3. tammikuuta 2015

Heijastin

 
Joulupaketteihin sujahti muutama heijastinkin.
 
Kiinnitysosat on kierrätetty vanhoista kaulanauhoista.