tiistai 1. tammikuuta 2013

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille!

 
Kortteilun merkeissä alkaa tämä vuosi.
 
Testailin ja harjoittelin värittämään korttisirkus blogista
aikaisemmin voittamaani ihanaa leimasinta.
Sitä piti testailla eri sävyissä
ja tälläisiä kortteja sain kuvista aikaiseksi.
 
 
Sinisestä tykkään eniten.
 


 
 
Kimallusta siipiin ja kupliin ja perhosiin.
Tässäpä siitä lähikuvaa.

 
 
 
Tarvitsin säilytystilaa lisää askartelutavaroilleni.
Ajattelin kokeilla itse päällystää laatikoita. 
Sopivasti löytyi kauppareissulla tyhjiä kenkälaatikoita kaupan eteisestä.
Siitä sitten muutamia rohmusin mukaani.
 
 
 
Kankaita minulta löytyy vaikka kuinka paljon
ja varsinkin näitä tälläisiä vähän tylsiä
jotka jää aina kaapin pohjalle,
kun uudet ja kivat kelpuutetaan tekeleisiin.
Joten ommella hurautin ja vähän liimailin laatikon päällyset sitten niillä.
Koekappaleina ei sitten harmittaisi vaikka menisikin pieleen =).
 
 
Tälläisiä niistä sitten tuli.
Vielä kun kivat nimilaput laatikoihin askartelen niin ihan ok laatikoita tuli
ja ainakin löytyy aarteet paljon helpommin
ja pysyy (toivottavasti) paikat järjestyksessä. 
 

1 kommentti:

  1. Suloisia ovat korttisi ja ihanasti tuunatut kenkälaatikot!! Tosi tyylikkäitä!

    VastaaPoista